Olen naimisissa, luvatta liikkeellä, tatuoitu, jotain muuta – haittaako?

Aina silloin tällöin yhteydenotossa mainitaan jokin seikka, jonka potentiaalinen asiakas arvelee häiritsevän minua. Kysymys voi olla ihan yhtä hyvin ulkoisesta asiasta kuin henkisestä ominaisuudesta, mutta vastaus on lähes poikkeuksetta sama: ei haittaa. Tule sellaisena kuin olet, kunhan et ole humalassa tai muuten kyvytön toimimaan vastuullisesti.

Minulle ei ole väliä, onko suhdestatuksesi vapaa, varattu, eronnut tai karannut. En kysele asiaa, jos et siitä itse halua puhua, enkä tuomitse vaikka puolisosi ei(vät) tietäisi tapaamisestamme. Me olemme kaikki ihmisiä eikä vahvimmistakaan lasitaloista kannata heitellä kiviä.

Näitä ei kannata nauttia ennen tapaamista. Kuvan lasi ei liity tapaukseen.

Joku on huolissaan mielenterveysongelmistaan, jos vaikka lääkitys aiheuttaa kiihottumis- tai orgasmivaikeuksia. Seksityöntekijän tapaaminen tuollaisessa tilanteessa voi kuulostaa hölmöltä idealta, mutta todellisuudessa sillä saattaakin olla kauaskantoisia seurauksia: vaikka halua olisikin ollut vaikea maanitella esille masennuksen painaessa, itselle ja omalle seksuaalisuudelle omistettu parituntinen osaavassa seurassa on voinut avata aivan uusia näkökulmia ja kokemuksia harmauden keskelle.

Jokaisella meillä on enemmän ja vähemmän miellyttäviä luonteenpiirteitä, mutta nekin saavat olla niin kauan kun kohtelet minua kunnioittavasti ja inhimillisesti. Tämä ei onneksi ole koskaan ollut ongelma, vaan asiakkaani ovat aina olleet kohteliaita ja miellyttäviä.

Ulkonäköpaineet vaivaavat monia jopa päivittäin, kun yhteiskunta tuntuu vaativan tietynlaista ulkomuotoa ja habitusta. Minäkin olen saanut niistä oman osani olemalla milloin liian lyhyt, milloin liian karvainen ja milloin liian mitäkin, mutta minun luonani sinun ei tarvitse ajatella, kelpaatko. Tapaamisemme on juuri sinun aikaasi, sinun ehdoillasi ja sinulle, ja silloin voit olla varma, että olet hyvä juuri tuollaisena.

Ei ole väliä, vaikka olisitkin pitkä, lyhyt, laiha, lihava, ikisinkku, polyamorinen, masentunut, ADHD, tatuoitu, kokematon, työtön, toimitusjohtaja, pornotähti, seksuaaliterapeutti, nuori, vanha tai mitä vain – kunhan olet selvä ja täyttänyt 18 vuotta. Olet tervetullut luokseni omana itsenäsi!

Kipu ja miksi se kuuluu seksiblogiin

Kipu tuo useimmille mieleen negatiivisia mielikuvia, kuten vaikka sen, miltä tuntuu potkaista pikkuvarpaansa pöydänjalkaan tai joutua verikokeeseen. Äkillinen, hallitsematon ja ei-toivottu kipu ei liene kenenkään mieleen, mutta kivulla on myös toinen puoli.

Hyvin, hyvin monella meistä on jonkinasteisia kipufantasioita seksiin liittyen.

Kirjo on laaja: toinen unelmoi pienestä hapsupiiskalla hivelystä, toinen haluaa takamuksensa mustelmille ja selkänsä täyteen puremajälkiä. Molemmat ovat täysin tavallisia haaveita, eikä kumpikaan ole arvokkaampi tai hienompi kuin toinen. Jokaisella meillä on asiat, jotka itselle toimivat, eikä ole mitään syytä vertailla tai asettaa niitä arvojärjestykseen.

Hapsupiiska

Kivusta fantasioiminen saattaa tuntua väärältä, rikkinäiseltä ja vialliselta: miksi minä haaveilen tällaisesta? Miksi en voi olla normaali? Mikä on mennyt vikaan, että olen kehittänyt tällaisen halun?

Minun vastaukseni on, että mikään ei ole mennyt vikaan. Normaaliksi määritellään hyvin kapea osa ihmisen seksuaalisuutta, vaikka suurimman osan mieltymykset osuvat tavalla tai toisella sen ulkopuolelle. On täysin hyväksyttävää ja tavallista nauttia kivusta, tapahtui se sitten osana muuta seksiä tai irrallaan siitä. Sitä en tiedä, mistä tuollaiset fantasiat syntyvät, mutta toisaalta, onko sillä väliäkään? Jos aikuiset ihmiset tekevät jotain, mihin kaikki osallistujat suostuvat ja jokaisella on hauskaa, niin miksi ei?

Minunkin asiakkaistani suuri(n) osa on jossain vaiheessa kertonut, että kipu kiinnostaa tavalla tai toisella. Jotkut ovat pohtineet ja hautoneet asiaa vuosikausia, koska ovat pelänneet saavansa huonon vastaanoton ja leimautuvansa kummajaisiksi.

Moni kertookin piiskaus- ja alistumisfantasioistaan ensimmäistä kertaa juuri minulle, koska kokee tilanteen ja kontekstin turvalliseksi. Minulla on laaja osaaminen erilaisista välineistä, tekniikoista ja tavoista, ja osaan kuunnella niin ensikertalaisen kuin kokeneen konkarinkin toiveita herkällä korvalla. Tiedän, mitä teen ja miten huolehtia turvallisuudesta, joten asiakkaanani voit huoletta keskittyä nauttimaan siitä, minkälaisia tuntemuksia erilaisilla välineillä voi aiheuttaa.

Ja juuri, kun olin viimeistelemässä tätä kirjoitusta, Twitter heitti eteeni mielenkiintoisen uutisen. Kannattaa lukea etenkin tuo kolmas kohta, joka käsittelee juuri samaa kuin minäkin:

Yle: Sadomasokismi ei ole merkki traumasta tai mielenterveyden ongelmista, muistuttaa tuore opaskirja.

Kevään keikat

Lomailu on verottanut blogin päivitystahtia, mutta hengissä ollaan ja töihinkin olen aina välillä kerennyt. Kevään ensimmäiset keikkapäivät ovat nyt tiedossa, eli vierailen Helsingissä 10.-12.1. ja olen tuolloin tavattavissa outcallina. Jonkin verran varauksia kalenterissa jo on, mutta ainakin lauantai-iltana on vielä tilaa pidemmillekin treffeille.

Tammikuun loppupuolella olen tavattavissa myös hieman pohjoisempana, tarkemmat speksit ovat vielä työn alla, mutta kysymällä on mahdollista varmistaa oma varaus jo nyt.

Hyvää vuodenvaihdetta kaikille lukijoilleni!

Seksityöläisen arkea ja juhlaa

Seksityöläisen arki saattaa näyttäytyä ulkopuoliselle jännittävänä, jatkuvana uuden kokemisena, loputtomana seksuaalisena tyydytyksenä ja rahassa kieriskelemisenä, vaikka todellisuudessa suurin osa on jotain ihan muuta.

Ihan ensimmäisenä illuusiona on se, että seksityö olisi pelkkää seksiä kovalla tuntihinnalla, mutta yhden asiakastapaamisen takana on aina lukemattomia tunteja pohjatyötä: viesteihin vastaamista, somen ja blogin päivittämistä, omasta kunnosta huolehtimista, aikataulujen pyörittelyä, uusien temppujen opiskelua, pyykkäämistä, siivoamista ja kaikkea muuta epäseksikästä, sanalla sanoen työtä.

Jos näiden jälkeen sattuukin olemaan juuri se päivä, kun kalenterissa on myös asiakastapaamisia, eivät nekään ihan pelkkää ilotulitusta aina ole. Keskiössä ovat kuitenkin ensisijaisesti asiakkaan tarpeet ja toiveet, jotka yleensä poikkeavat omista ainakin joiltain osin, joten kokonaan vapaalle ei silloinkaan voi vaihtaa. Vähintäänkin kelloa tarvii pitää sen verran silmällä, ettei seuraava tapaaminen mene sivu suun.

Ammattilainen pystyy keskittymään tiukoissakin tilanteissa.

Älkääkä nyt ymmärtäkö tätä väärin: minä todella, todella pidän tästä työstä. Ei sellaista duunia olekaan, että olisi aina kivaa ja yksisarviset piereskelisivät sateenkaaria, mutta kaikkine varjopuolineenkin seksityö on aika hiton kivaa. Maailmassa ei ole liikaa tilaisuuksia päästä näkemään, miten toisen ihmisen seksuaalisuus puhkeaa kukkaan tai kuinka joku kertoo suurimmasta fantasiastaan ensimmäistä kertaa kenellekään muulle. Tai miten yksi nauraa loputtomasti, toinen itkee vuolaasti ja kolmas leijuu euforisessa endorfiinipilvessä ymmärtämättä mitään ympäröivän maailman menosta.

Niin kivoja kuin seksi ja raha ovatkin, kumpikaan ei pysty tarjoamaan samanlaista tyydytystä kuin nuo emotionaaliset hetket, joiden aikana näkee toisen ihmisen sisimpään.

Vieraskynä: Nainen, joka käy huorissa – asiakkaan näkökulma

Tämä kirjoitus on asiakkaani hänen omasta aloitteestaan kirjoittamaa pohdintaa, josta hän ehdotti, että jakaisin sen blogissani. En ole muokannut tai kommentoinut tekstiä mitenkään, vaan tämä on suoraan hänen kynästään. Jos haluat viestiä suoraan kirjoittajan kanssa, saat hänen yhteystietonsa minulta. -Juhani

Minulla ei riitä pitkäjänteisyyttä oman blogin kirjoittamiseen, joten ilokseni sain Juhanilta palstatilaa purkaa ajatuksiani maksullisesta seksistä.

Nainen, joka haluaa maksullista seksiä, on kai jollain lailla jo yhteiskunnallinen kummajainen. Seksin ostamiseen liittyy lähtökohtaisesti paljon negatiivisia mielleyhtymiä ja kansainvälisessä mittakaavassa todellisia ongelmia, kuten ihmiskauppa, huonot ja vaaralliset työolot sekä huomattava päihteiden käyttö. Seksin ostajat leimautuvat herkästi likaisiksi pervoiksi, säälittäviksi peräkammarinpojiksi tai hyväksikäyttäjiksi. Nainen “likaisena pervona” ei sovi monen ajatusmaailmaan ja voi horjuttaa perinteisiä rooleja ja arvoja.

Mikä sitten ajoi minut tälle tielle?

Lyhyesti : kysyntä ja tarjonta kohtasivat erittäin sopivalla hetkellä.

Ja sitten se pitkä versio…

Alkuun muutama sananen minusta. Olen lähes nelikymppinen, akateemisesti koulutettu ja seksuaalisesti avoin. Ihmissuhdekuvioitani parhaiten kuvaa polyamoria tai muodikkaasti ihmissuhdeanarkia. Suhteeni ovat henkisesti ja fyysisesti erittäin tyydyttäviä.

Tällä hetkellä aikani on erittäin rajallista ja seksuaaliset tarpeeni välillä hyvinkin yksityiskohtaisia ja kapeahkoon erikoisalaan liittyviä. En pidä ajatuksesta, että määräisin omia kumppaneitani suoriutumaan käsikirjoituksen mukaan. Kumppanieni kanssa vietettyjen yhteisten hetkien haluan olevan aitoja ja luonnollisia.

Lisäksi hommaan ryhtymiseen kannusti kapinamieli : seksin ostamisen pitäisi mielestäni olla yhtä arkipäiväistä kuin muiden hyvinvointipalveluiden käyttäminen. Palveluja käyttämällä ja niistä puhumalla saattaa syntyä uusia normeja tai asioista tulee vähemmän häpeiltäviä. Ihanan idealistista, mutta olkoon.

Tämä uusi harrastukseni on herättänyt monenlaisia mielipiteitä ja kysymyksiä. Yleisimpiä ovat varmasti “siis saathan sä varmaan ilmaiseksikin?” ja “eikö se ole outoa, kun sä maksat sille?”.

Maksamalla palvelusta tarve tyydyttyy helposti, voin keskittyä täysin itseeni ja fiilistellä vastapuolen taitoja ilman, että itse teen mitään temppuja. Minä nautin myös siitä, että session päätteeksi saa olla yksin omassa rauhassaan, kun “huoran voi heittää pihalle” noin niin kuin karkeammin ilmaistuna. Tästä huolimatta omat kokemukseni ovat olleet erittäin luontevia ja läsnäolevia ja olen tuntenut täysin samoja tuntemuksia kuin tavanomaisessa kanssakäymisessä.

Seksi maksullisen miehen kanssa ei ole minulle mikään patoutuneiden fetissien kaatopaikka. Se ei siis millään lailla korvaa jotain puutetta seksielämässäni, vaan on yksi uusi tapa harrastaa mielikuvituksellista ja hyvää seksiä. Omiin tapaamisiini ei liity penetraatiota ja ne eivät ole orgasmihakuisia.

Ei tämäkään varmasti ihan ongelmatonta ole, vaikka tekstini on hyvin positiivisvoittoista. Itse olen huomannut, että olen jo lyhyessä ajassa laiskistunut ja tullut nirsommaksi seuran haun suhteen. Kun erinomaista täsmäpalvelua ties minkä mielihalun suhteen on tarjolla helposti ja nopeasti, on mielenkiintoni viestitellä tai treffailla tavallisia kumppaniehdokkaita vähentynyt. Jos olisin kovin yksin tai yksinäinen tai vaikkapa kovin epävarma, olisi myös riski ihastua varmasti erittäin suuri ja tällainen on taatusti vahingollista hyvälle asiakassuhteelle ja omalle mielenterveydelle.

Minulle tällainen palvelu on kuitenkin ollut aivan huikean hieno lisä elämääni. Kiitos siitä asianosaiselle!

Annina

Kohtaamistyötä

Vaikka työstäni seksityönä puhutaankin, nimitys voisi yhtä hyvin olla vaikka huomiointi-, läsnäolo- ja hyväksymistyö. Kömpelöydessään tuo sanahirviö on aika käyttökelvoton, mutta tiivistettävissä muotoon kohtaamistyö. Riippumatta siitä, minkälaista palvelua asiakas on pyytänyt, keskiöön nousee tavalla tai toisella ihmisen kohtaaminen aidosti, hyväksyvästi ja avoimesti.

Nähdyksi, huomioiduksi ja hyväksytyksi tuleminen ovat asioita, joiden merkitystä tulee vähäteltyä liian helposti. Arjen kiireestä ei tahdo löytyä aikaa keskittyä ystävän, puolison tai perheenjäsenen kohtaamiseen, kun velvollisuudet painavat päälle ja omasta itsestäkin pitäisi ehtiä huolehtimaan. Vielä vaikeampi tilanne on niillä, joilla ei syystä tai toisesta ole kumppania tai läheisiä ystäviä tavoitettavissaan.

En ole vielä tavannut ihmistä, joka ei kaipaisi nähdyksi ja huomioiduksi tulemista. Joillekin onnekkaille ne ovat niin itsestäänselviä asioita, etteivät ajatukset niissä juurikaan harhaile, mutta valitettavan suuri osa tapaamistani ihmisistä elää ainakin ajoittain huomiotyhjiössä. Se ei välttämättä tarkoita yksinäisyyttä tai sosiaalisen elämän vähyyttä, vaan huomatuksi tulemisen puute voi vaivata melkein ketä tahansa. Tunnen omastakin lähipiiristäni sosiaalisia tyyppejä, jotka pörräävät monessa ystäväporukassa, mutta kokevat jäävänsä vaille yksilöllistä huomiointia. Osana ryhmää on kyllä helppo viettää aikaa ihmisten parissa, mutta vaikea tulla nähdyksi yksilöllisenä, omana itsenään.

Seksityöntekijänä pidän tärkeimpinä ominaisuuksinani läsnäoloa, kuuntelutaitoja sekä kykyä kohdata kaikenlaisia ihmisiä. Vaikka tapaamisemme sisältäisi yhden minuutin keskustelua ja 59 minuuttia hapsupiiskalla lätkimistä, minä olen siinä läsnä sinua varten kaikki nuo 60 minuuttia. Keskityn sinuun, näen juuri sinut ja hyväksyn sinut sellaisena kuin olet. Teen parhaani, että kokisit itsesi hyväksi, sopivaksi ja huomioiduksi. Haluan, että sinulla on hyvä olo ennen kaikkea itsestäsi.

Maailma on täynnä temppuja, leluja, elimiä ja niiden jatkeita, ja tottakai seksityöläisen on tärkeää hanskata niitäkin. Olen minäkin käyttänyt loputtoman määrän tunteja opiskellessani anatomiaa, kiihottumisen mekanismeja ja suuseksitekniikoita, mutta mistään niistä ei ole iloa ilman aitoa läsnäoloa. Sitä, että keskityn sinuun, kuuntelen mitä sanot ja näen sinut omana itsenäsi.

Milloin sinulla oli viimeksi kiireetön hetki, jossa toinen ihminen keskittyi vain ja ainoastaan sinuun?

Seksityö ja erektiovaikeudet

Törmään aina silloin tällöin käsitykseen, että seksin ammattilaisuus tarkoittaisi täydellistä ulkokuorta ja virheetöntä suoriutumista, mutta ainakaan omat kokemukseni eivät tue tällaista näkemystä ollenkaan. Kaikki tuntemani seksityöläiset ovat olleet viehättäviä, inhimillisiä ja haavoittuvaisiakin, jokainen omalla tavallaan. Toisaalta näen heitä kovin vähän varsinaisen työn touhussa (paitsi parikeikoilla), joten otantani saattaa olla vinoutunut.

Yleensä pyrin jättämään punch linen postauksen loppuun, mutta tällä kertaa teen tasan päinvastoin ja kehystän sen vielä erikseen näkyviin (kiitos taiteesta upealle kollegalleni Annalle):

Jos et tällä lausahduksella saa työpaikkasi kahvihuoneeseen vaivaantunutta hiljaisuutta, niin minä haluan teille töihin. Olen ihan kohtuuhintainen työntekijä!

Sillä välin, kun osa lukijoista rustaa työtarjouksia, voinkin kertoa kaikille muille, mistä tässä postauksessa on kyse: kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, minun mielestäni orgasmit, penetraatio ja erektiot ovat aivan ylikorostuneessa asemassa valtavirran seksikäsityksissä. Etenkin porno keskittyy hyvin vahvasti pelkkään kikkelien uittamiseen erinäisissä rei’issä, vaikka maailma on täynnä toinen toistaan huikeampia tapoja harrastaa seksiä ilman penetraatiota, seisokkia tai edes sukuelimiä.

En aio käydä noita tapoja kovinkaan yksityiskohtaisesti läpi, koska jokaisella meistä on omat mieltymyksemme ja toiveemme, eikä kahta samanlaista ole olemassa kuitenkaan. Keskityn enemmän siihen, miten minä lähestyn seksin harrastamista, ja miksi erektiovaikeudet liittyvät kiinteästi tapoihini.

Erektiohan on fysiologisena reaktiona jännittävä yhdistelmä rentoutta, stimulaatiota ja mielentilaa, joiden seurauksena peniksen verisuonet laajenevat ja paisuvaiskudos täyttyy verestä. Erektiohäiriössä ja -vaikeuksissa puolestaan on kyse siitä, että veren virtaus paisuvaiskudokseen estyy, ja tämän takana voi olla monia syitä. Tavallisimpia ovat sairaudet, lääkitykset, stressi ja suorituspaineet, joista viimeisimmästä minulla on eniten henkilökohtaista kokemusta.

Silloin, kun otin nuoruuden ensiaskeliani seksissä muiden ihmisten kanssa, uudet kohtaamiset jännittivät ihan tolkuttomasti ja teini-ikäisyydestä huolimatta erektio ei aina ollut sataprosenttisen luotettava. Onneksi olen aina ollut sekä kätevä käsistäni että luova mieleltäni, eikä satunnainen seisokin puuttuminen ole juuri kumppanien tyytyväisyyteen vaikuttanut. Onnistuin myös löytämään asiallista tietoa aiheesta ja opin, että ajoittaiset erektiovaikeudet ovat sekä yleisiä että huonosti tunnettuja. Nykyään osaankin jo suhtautua niihin ohimenevinä tapahtumina, jotka eivät vaikuta elämääni sen suuremmin.

Muistan erään kerran, kun nuorena poikana tapailin itseäni selkeästi kokeneempaa naista, jolla oli hyvin selkeä käsitys omasta seksuaalisuudestaan ja paljon nimiä pienessä mustassa kirjassa. Hän oli äärimmäisen kaunis, itsevarma ja upeakroppainen, ja niinhän siinä kävi, että periskooppi vetäytyi sisään juuri kun olisi pitänyt sukeltaa. Luojan kiitos olin jo tuolloin ehtinyt oivaltaa sen, että seksi voi olla paljon muutakin kuin penetraatiota, joten lähdin kokeilemaan kaikella muulla osaamisellani.

Noin tuntia myöhemmin hän makasi sängylläni hikisenä, huohottavana ja tyytyväisenä, eikä minulla ollut kertaakaan seissyt täydellä voimalla. Tuo nainen kertoikin jälkeenpäin, ettei yhdyntä ole koskaan ollut hänen suurin suosikkinsa, eikä hän myöhemmän kokemukseni perusteella ole todellakaan ainoa. Pääsin kuulemma kaikkien aikojen top 3:een hänen pitkällä kumppanilistallaan, vaikka varsinaista yhdyntää ei ollut tapahtunut.

No, punch line tuli käytettyä jo tuolla alussa, eli vastaus ei liene enää kenellekään mikään yllätys. Minulla, seksityöntekijällä, on joskus erektiovaikeuksia, myös töissä.

Ja se tekee minusta paremman rakastajan.

Kenelle palvelut on suunnattu?

Vielä nykyäänkin törmää asenteeseen, että seksin ostaminen olisi häpeällistä ja peiteltävää. Kun mies ostaa seksiä, moni ajattelee hänen olevan ressukka, joka ei muuten löydä itselleen seuraa. Samaan maailmankuvaan kuuluu ajatus, jonka mukaan nainen löytää seuraa aina halutessaan, mikä tekee seksin ostamisesta naisena vieläkin suuremman tabun.

Mielikuva seksiä ostavasta naisesta voi olla mitä on, mutta minun palveluni on suunnattu itsenäiselle ja rohkealle naiselle, joka haluaa laatua. Tyypillisiä asiakkaita voivat olla esimerkiksi jotkut seuraavista:

  • Vaativassa työssä olevat kiireiset uranaiset, joilla ei ole aikaa eikä kiinnostusta etsiä sopivaa seuraa deittimarkkinoiden heinäsuovasta
  • Naiset, jotka kokevat epävarmuutta seksitaidoistaan ja haluavat oppia ja kokeilla turvallisessa ympäristössä
  • Oman arvonsa tuntevat naiset, jotka haluavat varmasti hyvää kohtelua treffeillä
  • Naiset, jotka haluavat saada kokemuksia seksistä ilman paineita ja odotuksia mistään muusta
  • Naiset, jotka syystä tai toisesta eivät halua näyttäytyä yöelämässä etsimässä seuraa
  • Naiset, jotka haluavat fiksua keskusteluseuraa, jolle voi puhua luottamuksellisesti kaikista mieltymyksistään
  • Naiset, miehet ja muut, jotka kaipaavat neuvontaa ja opastusta pari- tai monisuhteissa luovimiseen

Lista ei ole täydellinen, enkä ala erikseen sinulta tenttaamaan, mihin ryhmään mahdollisesti kuulut. Tärkeintä tapaamisessamme ovat ne asiat, joita sinä siltä haluat, eivät syyt, joiden vuoksi niitä etsit.

Minä teen tätä työtä sitä varten, että ne haluamasi asiat voidaan toteuttaa. Miksi jättäisit ne toteuttamatta?

Ilta Juhanin seurassa

Varmaan jokaisella on jonkinlainen mielikuva siitä, miten tavallisten treffien voi odottaa ja toivoa etenevän. Sen sijaan harva on varmaan tullut miettineeksi kovinkaan tarkkaan, miten tapaaminen seksityöntekijän kanssa menee, joten tässä tulee minun näkemykseni aiheesta.

Vähän riippuen siitä, minkälaiseen tilaisuuteen olet minut varannut, saavun luoksesi farkuissa, puvussa tai jossain muussa tilanteeseen sopivassa asussa. Soitan ovikelloa ja esittelen itseni halauksen kera. Hoidetaan raha-asiat pois heti ensimmäisenä, jotta pääsemme keskittymään olennaiseen. Kysyn, mitä sinulle kuuluu ja mitä odotat yhteiseltä ajaltamme.

Voimme jutella melkein mistä vain, mutta kysymyksiin omasta yksityiselämästäni jätän vastaamatta. Sinä saat kertoa itsestäsi juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu ja haluat siihen käyttää aikaa. Tapaamisemme voi olla vaikka pelkkää juttelua, jos se sinusta tuntuu hyvälle.

Juttelun lisäksi voimme halailla, suudella ja kosketella. Voin hieroa hartioitasi, niskaasi, selkääsi tai muita toivomiasi kohtia kehostasi. Voimme olla lähekkäin tai istua olohuoneessa juomassa kahvia eri puolilla pöytää. Sinä päätät.

Mikäli haluat tapaamiseemme sisältyvän seksiä, se voi sisältää melkein mitä tahansa hellästä koskettelusta kiihkeään lakanoiden heilutteluun. Minun kanssani voit kokea erilaisia tapoja saada nautintoa esimerkiksi käsi- ja suuseksillä, kokeilla uusia asentoja tai vaikka harjoitella omia taitojasi jossain sellaisessa, mistä olet epävarma. Seksi kanssani keskittyy ensisijaisesti sinun nautintoosi ja tarpeisiisi, olivat ne sitten vaniljaisempia unelmia tai vaikka alistumisfantasioita.

Kun tapaamisemme on ohi, en ota omatoimisesti yhteyttä, vaan jatko jää täysin sinun päätettäväksesi. Jos olet ollut tyytyväinen palveluuni, saat mielihyvin varata minut seuralaiseksesi uudestaankin.

Koska mikäpä sen parempaa kuin tieto, että hyvää seksiä on aina yhden puhelinsoiton päässä, eikä tarvitse huolehtia taudeista, ehkäisystä, peräänsoittelusta tai vihaisista tyttöystävistä?

Oharit, oharit, oharit…

Kuten somea seuranneet jo tiesivätkin, minulle ja kollegalleni Annalle tehtiin tänään oharit. Näitä on käsittääkseni jokaisen muunkin seksinmyyjän arki pullollaan, eikä niitä voi juuri välttää. Spider senseni sanoi kyllä tästä tyypistä etukäteen, että saattaa jättää saapumatta, mutta tapaaminen sovittiin silti. Eipä sitten kaveria näkynyt, joten kaikki laittautuminen, siivoaminen ja valmistelu jätti kovin vähän käteen.

Varpaat
Peiton alla on onneksi lämmin.

Parityössä on sentään se hyvä puoli, ettei valmistelu ihan hukkaan mene vaikka asiakas jättäisi saapumatta (meinasin kirjoittaa tulematta, mutta se on eri tarina). Uusi työsänky on nyt korkattu ja molemmilla parempi mieli!