Vieraskynä : Kootut selitykset

Asiakkaani totesi, että on saanut kuulla riittävästi selityksiä sille, miksi hänen tuttavansa eivät käytä maksullisia palveluja. Lupasin hänelle palstatilaa kirjoituksen julkaisuun, eli olkaa hyvät!

Minulla ei ole tekstin kanssa muuta tekemistä kuin tekstin lihavoinnit, kursivoinnit ja oikoluku. Jos haluat olla yhteydessä kirjoittajaan, lähetä minulle sähköpostia. -Juhani

Alkuun pieni disclaimer : en saa tästä kirjoituksesta provisiota, ilmaisia laitelippuja tai päiväkahveja.

Ei ole mitenkään poikkeavaa, että omalla kohdalla hyväksi havaittuja hyvinvointipalveluja, ruokavaliota tai vaikkapa uutta liikuntamuotoa tulee tahattomasti tai tahallaan suositeltua kavereillekin. Olenkin löytänyt itseni useaan otteeseen tuputtamasta ammattilaisen tarjoamaa maksullista seksiä työkavereille, nettitutuille, sukulaisille sekä entisille ja nykyisille puolisoille.

Palautteesta päätellen hyvin suurelle osalle seksityön kentän monipuolisuus on hyvin epäselvää. Käsittelen tässä kirjoituksessa saamiani kielteisiä vastauksia ja selityksiä ja yritän pohtia ja korjata niissä olevia näkemyksiä omiin kokemuksiini perustuen.

Kaikkien ei ole pakko ostaa seksiä ja hyväksyn tämän täysin. Ymmärrän, että omat kokemukseni ja näkemykseni eivät vastaa yleisesti hyväksyttyjä normeja. Silti haluan yrittää avata, miksi seksityöntekijällä voisi olla tarjottavaa myös sellaiselle, joka ei koe ajatusta toisen ihmisen ostamisesta omaan käyttöön luonnollisena.

Osa kommenteistani on kirjoitettu hieman kieli poskella tai pilke silmäkulmassa ja niissä on havaittavissa provokatiivinen ote. Tämä on tarkoituksellista, sillä yritän hieman herätellä yksilöitä ajattelemaan laatikon ulkopuolelle ja provokaatio on yksi tehokeino tällaiseen toimintaan. Toivon, että jokainen ihminen tekee itseään ja omaa hyvinvointiaan koskevat päätökset ajatuksella, harkiten ja tietoisena kaikista vaihtoehdoista.

“Mä seurustelen”
“Seksielämäni on hyvää tällaisenaan”

Monogaamisessa suhteessa oleva voi saada kokemuksen, jossa siveellisyyden tai uskollisuuden rajoja ei rikota. Uskokaa tai älkää, mutta seksityöntekijän palkkaaminen voi tuoda suhteeseen uusia näkökulmia. Väittäisin, että kaikissa suhteissa on tilanteita, joissa ulkopuolinen näkökulma parantaa suhteen laatua. Enkä nyt (välttämättä) tarkoita kiihkeää kolmen kimppaa. Jos ajautuisin itse monogaamiseen suhteeseen, jatkaisin edelleen maksullisten käyttöä, sillä heidän kanssaan tapaamisissa minun ei tarvitse antaa itsestäni välttämättä mitään, mutta saan silti täyden huomion ja ihailun. Toki tapaamisten sisältö muuttuisi erilaiseksi.

Uskon, että monen seksielämä on loistavaa. Omanikin on varsin erinomaista, kiitos kysymästä. Oma suhdemuotoni sallii monia ja monenlaisia kumppaneita, mutta yksikään heistä ei ole elämässäni siksi, että seksi tai muu kanssakäyminen toisten kanssa olisi jotenkin huonoa tai puutteellista. Ammattilainen on loistava lisä kenen tahansa seksielämään. Ammattilainen ei vittuile, ruikuta perään tai syö jääkaappiasi tyhjäksi. Saattaa kyllä panna kaveriasi rahasta, jos niin on erikseen sovittu.

“En mä halua piiskaa”
“En mä tarvitse tuollaista”

Nämä ovat ehkä yleisimpiä kuulemiani vastauksia. Vaikka minä tilaan erilaisia sadomasokistisia sessioita, ne eivät missään tapauksessa ole ainoa palvelu. Jokainen yksilö voi tilata juuri omiin mieltymyksiinsä räätälöidyn tapaamisen. Ammattilaishalailukin on ihanaa! Minun tilaukseni sisältävät sadomasokismin lisäksi halailua, luottamusta ja läsnäoloa, älykästä keskustelua ja älyvapaata huumoria – siis lähes kaikkea mitä hyvässä ihmiskohtaamisessa tulee mielestäni olla.

Tarve. Halu. Kaipaus. Mitä sinä tarvitset, mitä sinä haluat? Mistä sinulle voisi tulla hyvä olo? Ammattilainen kuuntelee ja tekee kaikkensa tarpeiden ja halujen tyydyttämiseen.

“Se tuntuisi oudolta maksaa.”
“Maksaa ihan liikaa”

Kokenut ammattilainen kykenee luomaan tunnelman sellaiseksi, että ero kahden ihmisen väliseen maksuttomaan kohtaamiseen on lähes olematon. Tuskin kukaan kokee oudoksi maksaa hierojalle tai terapeutille. Minun mielestäni nämä esimerkit ovat täysin verrannollisia seksityöntekijän palveluihin.

Kyllähän tämä lysti maksaa. Omalla kohdallani olen saanut niin hyvää vastinetta rahoilleni, että en osaa nähdä sitä huonona tai kalliina sijoituksena. Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka käyttävät samoja summia herkutteluun, kauneudenhoitoon tai design -lastenvaatteisiin. Elämä on valintoja. Valitse oikein.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s