Olen naimisissa, luvatta liikkeellä, tatuoitu, jotain muuta – haittaako?

Aina silloin tällöin yhteydenotossa mainitaan jokin seikka, jonka potentiaalinen asiakas arvelee häiritsevän minua. Kysymys voi olla ihan yhtä hyvin ulkoisesta asiasta kuin henkisestä ominaisuudesta, mutta vastaus on lähes poikkeuksetta sama: ei haittaa. Tule sellaisena kuin olet, kunhan et ole humalassa tai muuten kyvytön toimimaan vastuullisesti.

Minulle ei ole väliä, onko suhdestatuksesi vapaa, varattu, eronnut tai karannut. En kysele asiaa, jos et siitä itse halua puhua, enkä tuomitse vaikka puolisosi ei(vät) tietäisi tapaamisestamme. Me olemme kaikki ihmisiä eikä vahvimmistakaan lasitaloista kannata heitellä kiviä.

Näitä ei kannata nauttia ennen tapaamista. Kuvan lasi ei liity tapaukseen.

Joku on huolissaan mielenterveysongelmistaan, jos vaikka lääkitys aiheuttaa kiihottumis- tai orgasmivaikeuksia. Seksityöntekijän tapaaminen tuollaisessa tilanteessa voi kuulostaa hölmöltä idealta, mutta todellisuudessa sillä saattaakin olla kauaskantoisia seurauksia: vaikka halua olisikin ollut vaikea maanitella esille masennuksen painaessa, itselle ja omalle seksuaalisuudelle omistettu parituntinen osaavassa seurassa on voinut avata aivan uusia näkökulmia ja kokemuksia harmauden keskelle.

Jokaisella meillä on enemmän ja vähemmän miellyttäviä luonteenpiirteitä, mutta nekin saavat olla niin kauan kun kohtelet minua kunnioittavasti ja inhimillisesti. Tämä ei onneksi ole koskaan ollut ongelma, vaan asiakkaani ovat aina olleet kohteliaita ja miellyttäviä.

Ulkonäköpaineet vaivaavat monia jopa päivittäin, kun yhteiskunta tuntuu vaativan tietynlaista ulkomuotoa ja habitusta. Minäkin olen saanut niistä oman osani olemalla milloin liian lyhyt, milloin liian karvainen ja milloin liian mitäkin, mutta minun luonani sinun ei tarvitse ajatella, kelpaatko. Tapaamisemme on juuri sinun aikaasi, sinun ehdoillasi ja sinulle, ja silloin voit olla varma, että olet hyvä juuri tuollaisena.

Ei ole väliä, vaikka olisitkin pitkä, lyhyt, laiha, lihava, ikisinkku, polyamorinen, masentunut, ADHD, tatuoitu, kokematon, työtön, toimitusjohtaja, pornotähti, seksuaaliterapeutti, nuori, vanha tai mitä vain – kunhan olet selvä ja täyttänyt 18 vuotta. Olet tervetullut luokseni omana itsenäsi!

Onko palveluilla orgasmitakuu?

Tätä kysymystä kuulen usein, joten lienee helpointa vastata siihen yleisesti. Muitakin kysymyksiä voi jättää kommentteihin, sähköpostiin tai WhatsAppiin, vastailen sitä mukaa kun ehdin. Tämän postauksen aiheena on kuitenkin otsikon mukaan orgasmitakuu. Onko minun palveluillani sellainen?

Lyhyt vastaus: Ei ole.

Pidempi vastaus: En halua antaa sellaista takuuta, jota en pysty varmasti pitämään. Jokainen meistä on yksilö myös orgasmin suhteen, eivätkä kaikki saa orgasmeja ollenkaan. Yhdellä se on päivästä kiinni, toisella vaatii syvemmän yhteyden kumppanin kanssa, ja joku ei kaipaa laukeamista ollenkaan. En aina anna edes takuuta omasta laukeamisestani, koska minäkään en ole täydellinen kone, ja nautin työstäni myös ilman orgasmia.

Minun mielestäni orgasmin tavoittelu on aina ollut yliarvostettua ympäröivässä kulttuurissa. Sitä käsitellään usein kaiken kattavana päämääränä, johon tulee päästä keinoja kaihtamatta. Orgasmia glorifioidaan aivan älyttömästi siihen nähden, kuinka paljon muutakin seksin harrastamiseen voi sisältyä.

Minulle matka on seksissä tärkeämpi kuin päämäärä, ja monomaanisesti orgasmiin tähtäämällä on helppo missata pieniä juttuja, jotka voivat olla vähintään yhtä mielenkiintoisia ja nautinnollisia kuin laukeaminen. Aika usein se orgasmi myös löytyy kuin vahingossa silloin, kun sitä kohti ei pakonomaisesti koita pyrkiä.

Kun seksiin suhtautuu matkana, jolla ei välttämättä ole päämäärää, voi keskittyä juuri siihen, mikä sillä hetkellä toimii ja tuntuu hyvältä. Oli lopputuloksena orgasmi tai ei, voi ainakin nauttia siitä mitä tuli tehtyä, sen sijaan että yrittäisi epätoivoisesti yhtä tiettyä asiaa ja päätyisi lopulta turhautuneena jäämään ilman sitäkin.

Minä ajattelen, että jokaisesta kohtaamisesta on parempi ottaa irti se, mitä tarjolla on, kuin pyrkiä väen väkisin johonkin ennalta asetettuun maaliin. Ei kai kukaan treffeillekään lähde vain ja ainoastaan yrittääkseen päästä sänkyyn?

Eikun…

Ilta Juhanin seurassa

Varmaan jokaisella on jonkinlainen mielikuva siitä, miten tavallisten treffien voi odottaa ja toivoa etenevän. Sen sijaan harva on varmaan tullut miettineeksi kovinkaan tarkkaan, miten tapaaminen seksityöntekijän kanssa menee, joten tässä tulee minun näkemykseni aiheesta.

Vähän riippuen siitä, minkälaiseen tilaisuuteen olet minut varannut, saavun luoksesi farkuissa, puvussa tai jossain muussa tilanteeseen sopivassa asussa. Soitan ovikelloa ja esittelen itseni halauksen kera. Hoidetaan raha-asiat pois heti ensimmäisenä, jotta pääsemme keskittymään olennaiseen. Kysyn, mitä sinulle kuuluu ja mitä odotat yhteiseltä ajaltamme.

Voimme jutella melkein mistä vain, mutta kysymyksiin omasta yksityiselämästäni jätän vastaamatta. Sinä saat kertoa itsestäsi juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu ja haluat siihen käyttää aikaa. Tapaamisemme voi olla vaikka pelkkää juttelua, jos se sinusta tuntuu hyvälle.

Juttelun lisäksi voimme halailla, suudella ja kosketella. Voin hieroa hartioitasi, niskaasi, selkääsi tai muita toivomiasi kohtia kehostasi. Voimme olla lähekkäin tai istua olohuoneessa juomassa kahvia eri puolilla pöytää. Sinä päätät.

Mikäli haluat tapaamiseemme sisältyvän seksiä, se voi sisältää melkein mitä tahansa hellästä koskettelusta kiihkeään lakanoiden heilutteluun. Minun kanssani voit kokea erilaisia tapoja saada nautintoa esimerkiksi käsi- ja suuseksillä, kokeilla uusia asentoja tai vaikka harjoitella omia taitojasi jossain sellaisessa, mistä olet epävarma. Seksi kanssani keskittyy ensisijaisesti sinun nautintoosi ja tarpeisiisi, olivat ne sitten vaniljaisempia unelmia tai vaikka alistumisfantasioita.

Kun tapaamisemme on ohi, en ota omatoimisesti yhteyttä, vaan jatko jää täysin sinun päätettäväksesi. Jos olet ollut tyytyväinen palveluuni, saat mielihyvin varata minut seuralaiseksesi uudestaankin.

Koska mikäpä sen parempaa kuin tieto, että hyvää seksiä on aina yhden puhelinsoiton päässä, eikä tarvitse huolehtia taudeista, ehkäisystä, peräänsoittelusta tai vihaisista tyttöystävistä?

Oharit, oharit, oharit…

Kuten somea seuranneet jo tiesivätkin, minulle ja kollegalleni Annalle tehtiin tänään oharit. Näitä on käsittääkseni jokaisen muunkin seksinmyyjän arki pullollaan, eikä niitä voi juuri välttää. Spider senseni sanoi kyllä tästä tyypistä etukäteen, että saattaa jättää saapumatta, mutta tapaaminen sovittiin silti. Eipä sitten kaveria näkynyt, joten kaikki laittautuminen, siivoaminen ja valmistelu jätti kovin vähän käteen.

Varpaat
Peiton alla on onneksi lämmin.

Parityössä on sentään se hyvä puoli, ettei valmistelu ihan hukkaan mene vaikka asiakas jättäisi saapumatta (meinasin kirjoittaa tulematta, mutta se on eri tarina). Uusi työsänky on nyt korkattu ja molemmilla parempi mieli!

Mitä rahalla sitten oikein saa?

Usein kuulee kysyttävän, miksi seksi- tai edustusseurasta pitäisi maksaa, kun sitä saa ilmaiseksi Tinderin täydeltä tai hakemalla perjantai-iltana baarista. Minun kirjoissani koko jutun juoni kulminoituu yhteen sanaan: laatu.

Seksin tai seuralaisen ostaminen on kuin kävisi ulkona syömässä: silloin saa itse valita, mitä haluaa syödä, voi odottaa saavansa hyvää palvelua, eikä tarvitse tiskata itse. Ainahan voi luottaa siihen, että jääkaapista löytyy jotain ravinnoksi sopivaa, mutta itsensä hemmotteleminen ammattilaisen palvelulla on hyväksi kenelle tahansa ainakin silloin tällöin.

  • Ammattilainen tulee tapaamiseen ajallaan ja selvin päin.
  • Ammattilainen lähtee kanssasi sinne, mihin sinä haluat mennä.
  • Ammattilainen on läsnä sinua ja sinun tarpeitasi varten, ei omiaan.
  • Ammattilainen lähtee pois silloin, kun haluat.
  • Ammattilainen ei soittele perään.
  • Ammattilainen ei juorua tapaamisestanne kenellekään.
  • Ammattilainen ei aiheuta kiusallisia tilanteita moikkaamalla kaupassa.
  • Ammattilainen huolehtii hygieniastaan, turvallisuudesta ja ehkäisystä.

Kyllä, minun tuntihintani on paljon enemmän kuin keskimääräisestä palkkatyöstä voi odottaa tienaavansa, mutta siihen samaan hintaan sisältyy valtava määrä taustatyötä, opiskelua, sopimista ja muuta näkymätöntä, jolla mahdollistan sen, että saat parhaan tarjolla olevan kokemuksen.

Kysymys ei olekaan se, olenko minä sen hinnan arvoinen sinulle. Todellinen kysymys on tämä:

Oletko sinä minun hintani arvoinen itsellesi?

Minkälaisia ihmisiä seksin ammattilaiset oikein ovat?

Monilla lienee päässä ajatus, että seksiä myyvän ihmisen tulee olla hyvin tietynlainen: nuori, kaunis, upeavartaloinen, kokenut mutta silti viaton. Ja ennen kaikkea nainen, koska seksityö mielletään lähes poikkeuksetta pelkästään naisten tekemäksi työksi.

Ystäväni Tiia Forsström on kiitettävästi rikkonut osaa näistä rajoista (ainakin minusta hän on kaunis ja upeavartaloinen) ja kuvaillut itseään tavalliseksi, keski-ikäiseksi espoolaisrouvaksi. Miesseuralainen Tomi Ros on puolestaan tuonut esille pienenpienen, mutta kuitenkin olemassaolevan vähemmistön seksityöntekijöiden keskuudessa: miehet.

Väitän, että noille kahdelle pioneerille on yhteistä vähintäänkin se, että he ovat asiakaspalvelijoita. Ihan varmasti kummallakin on taustalla valtava määrä kokemusta, harjoittelua ja osaamista seksin ja seksuaalisuuden aloilla, mutta niistä taidoista ei ole hyötyä, jos niitä ei osaa tarjota toisen ihmisen hyväksi.

Seksityöhön liitettynä sana asiakaspalvelija kuulostaa vähän hassulta, mutta paremman termin puutteessa katson sen olevan minunkin suurin valttini. Pitkä työkokemukseni erilaisissa asiakaspalvelutöissä on opettanut erilaisten ihmisten ja tarpeiden kohtaamista, ja minulla on luontainen halu saada toinen nauttimaan olostaan seurassani. Tämä on korostunut erityisesti seksissä, jossa olen nuoresta asti panostanut kumppanini nautintoon. Seksityössä asiakas ja hänen toiveensa ovat keskiössä, mikä on minulle muutenkin helppo ja luonteva tapa kohdata toinen ihminen.

Seuralaisena olen edustava ja tapatietoinen, pukeudun siististi ja keskustelen sujuvasti aiheesta kuin aiheesta. Olen korkeasti koulutettu ja harrastan monipuolisesti niin liikuntaa, aivojen rasittamista kuin erilaisia kädentaitojakin. Minut voit viedä huoletta työpaikan pikkujouluihin, häihin tai edustusillalliselle.

Seksin suhteen olen taitava moniottelija, joka on uittanut varpaitaan vähän jokaisessa tyylilajissa. Oli kyseessä sitten suuseksiin tutustuminen, yksittäinen fetissi, alistumisfantasia tai mikä tahansa seksiin liittyvä asia, voit kertoa siitä minulle luottamuksella ja turvallisesti. Yhteisen hetkemme ajan olen olemassa juuri sinua varten.

Tapaamisen ei tarvitse sisältää mitään seksuaalista, jos et itse niin halua. Voit pyytää minut illallisseuraksi, kuuntelevaksi korvaksi, lämpimäksi kainaloksi tai vaikka kävelylle, jos se tuntuu sinusta luontevimmalta. Minkään suunnitelman ei tarvitse olla kiveen hakattu, kunhan sovitusta ajasta pidetään kiinni.

Miksi kukaan ryhtyisi tällaiseen?

Minua on aina kiinnostanut seksi ja seksuaalisuus, enkä usko sen tutkimusmatkan koskaan loppuvan. Jokainen ihminen on erilainen, jokainen seksikerta on erilainen, jokainen kohtaaminen on erilainen. Vain muutos on pysyvää.

Jo nuorena ahmin kaiken eteeni osuneen tiedon, joka liittyi millään tavalla seksiin. Luin kaikki ne valistuslehtiset, jotka muut seiskaluokkalaiset heittivät naureskellen roskiin. Kaivoin tietosanakirjasta ne kohdat, jotka käsittelivät ihmisen anatomiaa ja seksuaalisuutta, taisinpa joskus kysyäkin joltakulta. Imin itseeni tietoa vuosia, kunnes koitti sekin päivä, että pääsin soveltamaan oppimaani käytännössä. Aikansahan se otti, että teoria ja käytäntö kohtasivat, mutta vähitellen aloin saada kumppaneiltani hyvää palautetta taidoistani ja huomaavaisuudestani.

Kesti kuitenkin vielä vuosia, ennen kuin koin olevani niin hyvä, että voisin siirtyä perimään ajastani maksua. Seksipositiivisiin piireihin tutustuminen, erilaiset kinky- ja parinvaihtobileet sekä myötämieliset kumppanini (puspus, tiedätte keitä olette) saivat lopulta minut päättämään, että tämän parempaa aikaa ei ole eikä tule.

Matkani seksuaalisuuden saloihin on ollut pitkä, monipolvinen ja välillä myös vähemmän ruusuinen. Olen tutustunut kaikenlaiseen tavallisesta lähetyssaarnaajasta aina BDSM-sessioihin ja monenkirjaviin fetisseihin asti. Jotkut ovat olleet parempia kokeiluja, jotkut taas huonompia, mutta koskaan ei ole kaduttanut lähteä. Kuten niin monesti olen kuullut sanottavan, seksi on kuin pizzaa: se on ihan ok silloinkin, kun se on huonoa, ja aivan mahtavaa silloin, kun se on hyvää.

Toisin kuin Antti, minä teen tätä ensisijaisesti rakkaudesta lajiin, en niinkään rahan takii. Koen, että minulla on annettavaa maailmalle, ja haluan tarjota osaamistani muiden hyödyksi. Twerkkaamaan en ole vielä alkanut, mutta ehkä sekin päivä vielä nähdään.