Blogi on ollut pitkään päivittämättä, koska suunnittelen sivujen uudelleenorganisointia ja kevään poikkeustilanteet ovat aiheuttaneet monenlaisia mutkia elämään. Asiakastapaamiset jatkuvat normaalisti, mutta sosiaaliselle medialle ja muulle nettinäkyvyydelle aikaa on ollut huomattavasti vähemmän. Syksylle on kasaantunut paljon asioita, jotka keväällä jäivät kesken, joten kovin nopeita muutoksia tilanteeseen ei kannata odottaa.
Ei siis ole syytä huoleen, vaikka uusia postauksia ei kuulu tai vastauksen saaminen viestiin kestää muutaman päivän, olen edelleen tavoitettavissa ja tavattavissa.
Uteliaisuuttani kysyn vähän kummallisia: Minkä ikäisiä ovat olleet nuorimmat palveluistasi kiinnostuneet tai miten nuorten mahdollisesti tiedät kyselleen kollegoidesi palvelujen perään ja käyttäneen niitä, siis seksipalveluja?
TykkääTykkää
Kiitos kysymyksestä!
Nuorimmat kyselleet on olleet juuri ja juuri täysi-ikäisiä, ja tiettävästi naiskollegoille tulee säännöllisesti kyselyä myös alaikäisiltä. Minun vastaukseni kaikille on sama, eli tervetuloa vaikka 18-vuotispäivänä, ja vaikka omalle kohdalleni ei ole niin nuorta osunut, sellaistakin on kentällä tapahtunut.
Toisilla palveluntarjoajilla on myös korkeampia alaikärajoja, mutta minun kohdallani se on täysi-ikäisyys.
TykkääTykkää
Onko sinun insta-tiliä enää olemassa? Käsitin, että sellainen on ainakin joskus on ollut 🙂
TykkääTykkää
Päätin lopettaa sen vähin äänin joku aika sitten, koska en kokenut sen pitämistä mielekkääksi. Olen muutenkin pitänyt matalampaa profiilia viime aikoina, kun muu elämä vie liikaa huomiota ja energiaa. En usko, että Instagramiin enää palaan, mutta eihän sitä koskaan varmaksi voi sanoa.
TykkääTykkää